Francisco ”Paco” Juanéz on oikeudessa murhasta.
Kaksi miestä meni sisään. Vain toinen tuli ulos. Muuten päivänselvästä tapauksesta uhkaa äityä farssi oikeussalissa: Kaikki tietävät, että Paco on syyllinen, mutta koko juttu uhkaa kaatua syliin.
Kaupungin pahamaineisimman rikollispomon lonkerot ulottuvat jo oikeusjärjestelmänkin sisään ja sanotaan, että hän on kietonut jo puolet poliisilaitoksestakin pikkusormensa ympärille.
Näennäisesti selvässä tapauksessa on kaksi suurta kuprua:
1) Pacon alibi: Uhri ammuttiin Juanézin toimistoon, jonne hän oli tullut tapaamaan syytettyä. Luodit tulivat kuitenkin ulkoa, ikkunan toiselta puolelta. Pacon toimiston ainoaa ulko-ovea kuvaa kamera, jonka tallenne osoittaa, ettei Paco poistunut ovesta ennen Poliisin tuloa.
2) Murha-ase on edelleen kadoksissa. Vaikka kriitikot syyttävät korruptoitunutta rikospaikkatutkintaa ja huolimattomasti tehtyä työtä, on kiistaton fakta että ilman asetta, sen ei voida näyttää olleen Pacon kourassa tapahtuma-aikana.
Oikeudenkäynti alkaa tunnin kuluttua ja mitkä tahansa uudet todisteet on toimitettava tähän mennessä!
Päätätte uuden rikospaikkatutkijaryhmänne kanssa lähteä viimeiseen epätoivoiseen yritykseen löytää murhapaikalta ratkaisevia todisteita. Pystyttekö löytämään murha-aseen ja murtamaan Pacon alibin?
The Crime Scene on enemmän mysteerihuone kuin perinteinen pakohuone. Vaikka pelin päämääränä on tapauksen selvittäminen eikä varsinaisesti pakeneminen, noudattaa peli hyvin pitkälti pakohuoneille tyypillistä pelinkulkua 60 minuutin aikarajoineen ja vihjeineen. Huoneen luonteesta johtuen se voi kuitenkin soveltua helpommin ahtaista paikoista ahdistuville tai pako-teemaa kaihtaville.
Vaikeusaste 7,5/10
Varaa aikaMikäli varauskalenteri ei näy oikein klikkaa tästä